Tunteet ovat olleet viimeaikoina kovasti pinnassa. Hetken sitä on niin iloinen ja huoleton ja seuraavassa hetkessä sitä vollottaa aivan täysillä eikä edes tiedä minkä takia?
Nämä tunteet ovat kuin vuoristorataa! Ei tässä itsekään enää pysy perässä, että millä mielellä sitä on! Ja se tuntuu myös itsestä rankalta, kun yrittää jotenkin olla "normaali" ja kun ei vaan pysty.
Sitä saattaa yölläkin herätä ihan vain siihen, että on alkanut unissaan itkemään.
Onneksi avomieheni on ollut uskomaton tukipilari ja halaa sekä lohduttaa, kun tulee ne vaikeat hetket. Ihmettelen välillä, että miten hän jaksaakin niin paljon tukea, vaikka olen välillä kuin hirviö?? Oikea tunnemonsteri.. Ehkä nämä tunteet vähän laantuu synnytyksen jälkeen? Ainakin toivottavasti. Tällä hetkellä tunteet kun menevät ääripäästä toiseen...
Synnytystä odotan jo kovasti.. Nyt on alkanut jo supistelemaan päivittäin, vaikkakin harvakseltaan. Toissa iltana jo ajattelin, että tuleekohan sitä yöllä lähtö, kun supisteli niin usein vaikkakaan ei kivuliaasti. Mutta sen jälkeen ne ovat taas rauhoittuneet ja tulleet harvemmin. Mieheni odottaa synnytystä jo yhtä kovasti kuin minäkin, sillä hänkin odottaa, että pääsee näkemään lapsemme ja pitämään vaavia sylissään.
Tämän raskauden aikana olen huomannut, että meidän suhde mieheni kanssa on vain vahvistunut ja sitä on huomannut vielä enemmän, kuinka tärkeä toinen onkaan! Kun mieheni oli vain kolme päivää poissa työn vuoksi, niin minä jo vollotin silmät puhki kotona, kun oli niin valtava ikävä!
Voi olla, että nyt tulee postailtua paljon näitä raskausjuttuja, onhan se kuitenkin isoin asia tällä hetkellä minun elämässäni. Tässä kirjoittaessa saa myös vähän päätä selvennettyä, kun näkee
mietteet kirjoitettuna ja sehän tässä blogin kirjoittamisessa onkin kuin terapiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti