Ohi on suurin ressi! :)

Viime viikko oli jo aika stressaava, sillä jännitin tosi paljon ristiäisiä. Mietin olinko varmasti muistanut kaiken tehdä ja ostaa. Myös tyttö varmasti aisti minun stressin ja itki sen vuoksi useana päivänä monta tuntia putkeen. Ristiäiset menivät lopulta hienosti ja kaikki onnistui niinkuin oltiin suuniteltu. Ja tytön nimeksi tuli Ellen. :)

Seuraavana päivänä ristiäisistä vietimme ystävieni kanssa yhden ystävän polttareita. Se päivä oli aivan mahtava! Oli niin kivaa, että toivottavasti tulee lisää semmoisia päiviä! :) Ensin me pukeiduimme ostoskeskuksen vessassa, morsiamelle laitettiin hienot prinsessa vaatteet ja peruukki ja me muut pukeuduimme miehiksi. Sitten me mentiin hienoon ravintolaan syömään. Kun oltiin syöty niin siirryimme Nurmijärvelle Vauhtifarmille, jossa laskettiin vaijeriliukua. Se oli ihan kamalaa! Ja toisaalta se oli hauskaa! Minulla on kauhea korkean paikan kammo, joten voin vaan kertoa, että kun näin sen mistä lasketaan alas, niin mieli teki alkaa itkemään ja juosta samaa reittiä takaisin alas mistä oltiin tultu. No, rohkaisin kuitenkin lopulta mieleni ja laskin sen alas. Kiljuin aivan täyttä kurkkua koko laskun ajan ja toivoin vain, että se olisi pian ohi. En uskaltanut edes silmiäni avata. Lopulta, kun pääsin turvallisesti maankamaralle, niin kädet ja jalat vaan tärisivät ja minulla tuli väkisinkin kyyneleet silmistä.

Vaijerilaskun jälkeen lähdimme taas kaupungille ja tällä kertaa morsian kävi kyselemässä, millä tavalla voi pitää miehen tyytyväisenä. No, vastaukset olivat vähän mitä olivat. Kaikki ei niin kovin fiksuja neuvoja olleet. Sen jälkeen lähdimme yhden ystävän rantasaunalle, jossa jatkoimme syömisen parissa. En tiedä, menikö osa vielä sen jälkeen saunomaan, koska itse jouduin siinä vaiheessa poistumaan.

Nyt sitten odotellaan vappua ja sen jälkeen häitä! :) Pitäisi vielä sinne häihin katsoa joku hieno mekko päälle.. Vaan saa nähdä milloin sen saa aikaseksi... Alkaa pian tulla kiire! :D

Lastenklinikkakäynti

Nyt alkanut olemaan jo voimat vähissä. Vauvalla ehti jo itkukohtaukset helpottaa ja kerkisimme jo ajatella, että nyt niistä on päästy. Helpompaa ehti olla jo viikon ajan. Mutta nyt sitten toissa päivänä (torstaina) alkoi uudet itkut ja entistä kovempana. 

Itku alkoi jo yöllä jatkuvilla heräämisillä. Sen jälkeen sitä jatkui koko torstai päivän. Tuntui välillä torstaina, että kävelen eteenpäin kuin haamu. Aika tuntui matelevan eteenpäin ja tuntui, ettei osaa enää edes ajatella järkevästi. Meinasin vähän väliä jo soittaa miehen kotia, mutta jotenkin ei vaan oma ylpeys antanut periksi. Tuntui, että pakkohan se on jaksaa oma lapsi hoitaa, kun on sen tehnytkin. Vaan eihän sen niin pitäisi mennä. Pitäisi pystyä pyytämään apua ja ottaa sitä vastaan, mutta se vaan tuntuu olevan vaikeaa, kun on niin jääräpää ja yrittää hammasta purren jaksaa. Itse ei saanut syötyä lähes koko päivänä mitään, eikä lopulta ollut juurikaan enää edes nälkä. Torstaina vasta myöhään illalla tyttö rauhoittui nukkumaan, mutta heräsi pari kertaa yöllä ja heti 7 aikaan aamusta. 

Koko eilinen päivä, pitkäperjantai,  menikin sitten vauvan itkiessä. Ainoastaan sen ajan oli hiljaa, kun oltiin autossa ja kun hyssyteltiin ja keinuteltiin sylissä. Katsottiin kellosta, että maksimissaan sängyssä oli hiljaa 10 minuuttia..Lopulta, kun olimme vanhempieni luona ja vauva vain jatkoi itkemistään, niin oma jaksaminen oli jo niin vähissä, että aloin sitten itkemään. Tuntui vaan, ettei enää jaksa kuunella yhtään itkua. Vieläkin, kun mietin eilistä päivää, niin kyyneleet tuntuu tulvivan silmiin. 

No lopulta eilen käytettiin lastenklinikalla päivystyksessä, kun aloimme jo miettimään, että jos nyt hän onkin kipeä. Emme ajatelleet, että se voisi olla vielä koliikkia, koska olimme jo ajatelleet, että se on mennyt ohitse. Lääkäri kuitenkin teki kaikki tarkistukset ja diagnosoi koliikin.. Siinä vaiheessa teki mieli alkaa jo uudestaan itkemään, että et ole tosissasi. Olin jo toivonut, että vauvalla olisi ollut, vaikka korvatulehdus! Olisi saanut lääkkeet ja olisi tiennyt, että muutaman päivän päästä olo helpottuu! Mutta nyt joutuu odottamaan epämääräisen ajan, että vauva vaan kasvaa ja koliikki häviää. Kamalaa toivoa näin, koska tietää, että monella muulla lapsella oikeasti pahoja vaivoja ja vakavasti sairaita. Mutta ei sitä minkään voi...

Nyt on sadellu vinkkejä miten helpottaa vauvan oloa, mm. vyöhyketerapiaa moni kehunut. Täytyy nyt sitten kokeilla, jos siitä olisi apua. Harmittaa vaan, kun tili melkein nollilla ja kun katsellut hintoja niin ei se mitään halpaa ole. Mutta kaiken sitä haluaa tehdä oman vauvan eteen, ei sitä sydäntä raastavaa itkuakaan jaksa kuunella..

Täytyy vielä sanoa, että onneksi on aamut! <3 Aamulla vielä on ollut hetki, jolloin meidän pieni kulta on iloinen, jaksaa hymyillä leveästi ja kun pääsee leikkimatolle tai sitteriin, niin alkaa ihanat riemun kiljahdukset! Näiden pienten hetkien avulla jaksaa kummasti eteenpäin ja jaksaa taas toivoa päivästä helpompaa. :)

Julkinen terveydenhuolton on per******!

Nyt kyllä ärsyttää aivan suunnattomasti! Nyt jo toinen kerta, kun vauvan neuvolalääkäri aika peruuntu. Ja taas syynä oli, että lääkäri on "poissa"?? Mitä ihmettä! Ja sit se, joka soitti ja kertoi, että aika on peruttu, niin sanoi, että minun täytyy soittaa neuvolaan ja varata uusi aika, koska hän ei sitä pysty tekemään.
No, soitin neuvolaan ja kerroin, että aika on taas peruttu ja tarvitsisimme uuden ajan lääkärille. No tämä neuvolan terveydenhoitaja alkoi nauramaan täysillä ja sanoi, että aivan varmasti myös tämä, joka soitti ajan peruuntumisesta olisi voinut varata uuden ajan, koska heillä samat ohjelmat ja koneet.
Sitten hän katsoi lääkäriaikoja ja sanoi vielä, että "nyt tiedän miksi se sanoi, ettei pysty varata uutta aikaa, koska täällä ei juurikaan näitä ole, niin se ei ole sulle uskaltanut sitä sanoa".

No, lääkäriaika siirtyi nyt sitten toukokuulle ja selvisipä minullekin, että lääkäriajan olisi pitänyt olla silloin, kun vauva on 6-8 viikon ikäinen ja toisen kerran, kun vauva on 4 kk ikäinen. No, nyt saatiin aika niin, että vauva on jo 3 kk ikäinen! Ja nyt täytyy myös seuraavan kerran, kun menemme neuvolaan, niin kysyä, jos olisi jollekin lääkärille peruutusaika...

Ja kaikista eniten ärsyttää ajan peruuntuminen sen takia, koska meillä olisi oikeasti ollut asiaa lääkärille! Ja tietenkin harmittaa, ettei lääkäriaikaa pystytty järjestämään silloin, kun se olisi pitänyt, jotta oltaisiin voitu nähdä ne jotkut asiat mitkä näkee vain tietyssä iässä. Nyt ne jää kokonaan lääkäriltä näkemättä ja arvioimatta :(

Pikkuhiljaa alkaa mietityttää, että miten tämä julkinen terveydenhuolto on nykyisin näin huonolla tolalla. Kohta täytyy varmaan viedä vauva yksityiselle lääkärille, jotta saa ne arviot, mitä vauvasta olisi pitänyt jo jonkin aikaa sitten saada arvioitua!

Aion antaa tästä asiasta palauteta neuvoloiden esimiehelle, mutta hänkin pitää jatkuvasti vastaajaa päällä. Nyt olen jättänyt soittopyynnön ja toivon todellakin, että hän ottaisi minuun yhteyttä. En tiedä onko samaa ongelmaa ollut kyseisessä neuvolassa muillakin. Itselle tuli ensimmäisenä mieleen, että siellä voisi olla jotain ilmapiiri ongelmia, koska molemmilla kerroilla minulle ilmoitettu lääkärin vain olevan poissa..

Koiralle koti

Taas on viikonloppu mennyt nopeasti. Lauantaina olimme käymässä mieheni tädin luona ja tänään olin työkaverini luona kynttiläkutsuilla. Oli muuten ihania kynttilöitä ja tuoksuja! Olisi tehnyt mieli tilata vaikka ja mitä, muttei tietenkään rahatilanteen takia siihen pystynyt. :( Tänään myöskin vietiin koira hoitoon pariksi päiväksi. Ja nyt on ihanan hiljaista ja rauhallista, kun vauvakin jo nukahti.

Koiran suhteen tilanne on nyt muuttunut sen verran, että olemme päätyneet, että myymme koiran eteenpäin. Päätökseen on vaikuttanut moni asia. Koira ei ole näyttänyt aggressiivisuutta vauvaa kohtaan eikä muitakaan käytöshäiriöitä minkä vuoksi luovumme siitä, mutta muuten elämäntilanne ei vaan anna enää myöden. Koiramme tarvitsee paljon ulkoilua, leikkimistä ja muuta huomiointia, jota emme vaan pysty enää tarjoamaan sille ja tiedämme, ettei tilanne tule yhtään helpottamaan myöhemminkään. Ennemmin tilanne vaan pahenee, kun itse lähden takaisin töihin ja joutuu alkaa vauvaa kuskaamaan myös päiväkotiin sekä muuta menoa. Välillä vaikuttaa jopa, että koiramme alkaa stressaamaan tilannetta, kun ei ole aikaa kunnolla viedä ulos päästelemään höyryjä. Ja kun aikaa olisi vihdoin leikkiä niin energiaa ei vaan enää ole ja sitten alkaakin jo tuntemaan oman olon tosi huonoksi ja stressaantuneeksi koiran vuoksi...Tiedän, että kun löydämme sopivan ostajaehdokkaan, niin varmasti tulee ikävä, mutta parempi koiralle kuitenkin näin..Tulee ikävä kaikkea mitä olemme yhdessä koiran kanssa tehneet.. Paljon on tapahtunut kahden vuoden aikana.. :)

Olisi ihanaa, jos Leo pääsisi johonkin kotiin, jossa tulevalla omistajalla olisi aikaa ja energiaa viedä pitkille lenkeille ja päästää välillä jopa vapaaksi juoksemaan ja ehkä jopa toinenkin koira, josta Leo saisi kaverin.. Meillä itsellä on myös se hankalaa, että asumme kerrostalossa, niin tuntuu, että asunto on liian pieni Leolle eikä pihaa ole, niin ei voi sinnekään päästää...

 Leo 2v.

Elämäntapamuutos

Nyt olen sitten kunnolla aloittanut elämäntaparemontin ja tarkoituksena olisi tosiaan saada se 20 kiloa tippumaan. Ja vaikeetahan se on. Olen alkanut käymään joka päivä kävelylenkillä vaunujen kanssa sekä välillä ottanut myös koiran mukaan. Tänään tosin kävin ihan yksin.
Miten voi olla niin vaikeaa kuitenkin joka päivä ulos lähteminen??
Tänäänkin, kun lähdin ulos, niin teki heti mieli kääntyä takaisin kotiin, koska tuli pikkuisen lunta taivaalta. Onneksi kuitenkin jatkoin kävelyä ja kohta huomasinkin, että olin tehnyt puolen tunnin lenkin. Ja nyt olen ylpeä itsestäni, vaikka lenkki olikin suht lyhyt. Sain kuitenkin tehtyä edes sen!

Olen yrittänyt tehdä lenkeistä tunnin mittasia, mutta en nyt kuitenkaan jaksa niin tarkkaan katsoa kelloa, että kuinka kauan ulkona kävelen. Tärkeintä on, että käyn edes hetken kävelyllä.

Toinen vaikea elämäntapamuutoksessa on herkuista kieltäytyminen! Olen niin herkkuperse, että tuntuu vaikealta kieltäytyä mistään, esimerkiksi suklaasta. Nyt olen kuitenkin jo torstaista lähtien eli 6 päivää kieltäytynyt kaikista tarjolla olevista herkuista ja luvannut itselleni, että vasta vauvan ristiäisissä voin syödä palan kakkua. :) Saa nähdä kuin onnistun... Kaupassa, kun kävin ja näin suklaat kassan vieressä niin oli tosi lähellä, etten ostanut. Kävin sisäistä kamppailua itseni kanssa, kun ajattelin, että "se on uutuus suklaa, voin mä nyt sen yhden maistaa" ja toisaalta ajattelin, etten voi nyt ratketa. Ja tietenkin vaikeaa oli vielä, kun jonossa oli minun edessä rouva jolla kesti vaikka kuinka kauan! Oli niin piinaavaa katsella niitä herkkuja.. :D

Ja kolmas vaikea muutos on, että söisin säännöllisesti! Tapana ollut, että syön miten sattuu enkä päivän aikana pakosti syö yhtäkään lämmintä ateriaa. Tai sitten kun vihdoin syön lämpimän aterian, niin tulee syötyä ihan liikaa. Muutenkin koko ruokailu on vaikea osa. Joinakin päivinä syön jatkuvasti jotakin pientä ja toisina päivinä en syö juuri mitään. Olen yrittänyt nyt lisätä ruokavalioon salaattia. Yritän pieniä muutoksia tehdä kerrallaan, joten nyt lisäilen salaattia ruokaan ja kun siitä on tullut enemmän tapa niin yritän lisätä marjoja ja hedelmiä...

Odotan nyt neuvolakäyntiä, jotta voin siellä seuraavan kerran taas punnita ja katsoa onko kiloja alkanut lähtemään! Jos ei, niin pakko yrittää kovemmin :) Olen ajatellut myös, että jos jonakin päivänä saisin aikaseksi hommata taas salikortin! Tavotteet on korkeella, mut saa nähdä miten lähtee toteutumaan...