Koliikki?

Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ajattelin jo, että nyt kun vauva oli rauhallisempi parina iltana, että nyt helpottaa vatsavaivat, mutta eihän se niin ollutkaan. Taas eilen alkoi huuto kello 18 ja jatkui kello 22 asti. Mikään ei itkuun auttanut; tissi, pullo, tutti, asennonvaihto, hieronta, hyräily....Kaikkea kokeiltiin. Alan jo itse päivällä pelätä iltaa, kun odotan mitä tulee ja kuinka kauan kestää tällä kertaa itkukohtaus. Pahinta on, kun ei tiedä miten voisi pikkuisen oloa helpottaa ja lopulta alan myös itse itkemään, kun tekee pahaa  nähdä toisen tuska. Ihmettelen, että miten vieläkin olen jaksanut, koska monesti tunnen oloni tosi väsyneeksi ja lähes loppuun palaneeksi itkukohtauksen aikana. Ehkä ne on ne äitihormonit, jotka auttaa jaksamaan?

Olen alkanut jo vahvasti epäilemään, että kyseessä olisi koliikki. En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota aamuisiin itkuihin, koska iltaisin itku on niin paljon kamalampaa ja kovempaa. Mutta tänä aamuna huomasin taas, että taas myös aamu menee itkiessä ja minä rauhoittelemassa. Sylistä ei voi laskea pois, kun heti alkaa kahta kauheampi itku ja jatkuu niin kauan, että otan syliin. Omat ruokailut ei onnistu lähes ikinä niin, että saisin syödä rauhassa ja ruoan lämpimänä.

Odotan jo kovasti lääkärikäyntiä, jotta voisin ottaa asian puheeksi. Tätäkin tekstiä olen joutunut kirjoittamaan useassa osassa, koska vauva alkanut huutamaan uudestaan ja uudestaan. Alkaa jo tuntumaan toivottomalta tää tilanne. Jännä, että silti pitää olla perussuomalainen ja kun kysytään miten menee vauvan kanssa, niin vastaus aina sama "ihan hyvin, ei tässä mitään.", vaikka oikeastaan ei niin kovin hyvin menekkään.
Lohduttaa kuitenkin ajatus, että tätä kestää muutama kuukausi ja sen jälkeen todennäköisesti helpottaa! :)

Tällä hetkellä, jos mietinkin toista lasta, on ajatuksenani, ettei enää ikinä. Alun kivut ja tämän hetken unettomat yöt saa ajatukset siihen, ettei ikinä toista lasta. Ja varmasti näin on ajatellut moni muukin samassa tilanteessa, mutta myöhemmin ajatus toisesta lapsesta onkin ollut täysin toinen. Kai se aika kultaa sitten muistot. Ja se, etten tällä hetkellä todellakaan haluaisi toista lasta ja että tällä hetkellä aika olisi mielestäni "kamalaa" niin ei tarkoita sitä etten rakastaisi lastani. Ja kyllähän tässäkin on ollut myös niitä ihania hetkiä, vaikka päälimmäisenä tietenkin aina kaikki negatiivinen tulee mieleen.

Nyt aiheesta toiseen. Sain raskausaikana turhankin paljon ylimääräsiä kiloja, joten olen aloittanut laihduttamisen ja toivoisin, jos saisin 20 kiloa tiputettua. En nyt mitenkään laihduttamalla rupea laihduttamaan vielä, koska imetän, mutta olen alkanut miettimään ruokavaliota ja yritän liikkua mahdollisimman paljon. Alkuun olen aloittanut ihan vaunulenkeillä ja iltaisin nyt, kun vauva on huutanut niin olen heilunut vauvan kanssa. Pikkuhiljaa pidennän vaunulenkkejä, enkä malta odottaa, että kesällä, kun on lämpimät ja hyvät ilmat niin voi kävellä lähes kaikkialle! Vaunulenkit ovat muuten yllättävän raskaita, kun ottaa vielä koiran mukaan niin yhdellä kädellä pitää koiraa ja toisella kädellä työntää vaunuja. Ekat pienet lenkit sai oikeasti hetkessä hien pintaan!